Nuru - kaikkien emo

Nuru - Nuppu - Murunen. Ihana rescue Burma neiti.

Nuru muutti Oivan kaveriksi maalle. Nurun alkuperä ei ole meillä tiedossa, todennäköisesti Nuru on pentutehtailupoikanen. Nuori tyttö oli hankkinut kissan jostain, jonka kanssa ei kuitenkaan jaksanut arkea.  Tyttö soitti ja kysyi ottaisimmeko Nupun meille. 

Nuru on jäänyt pieneksi kooltaan - muuten Nurusta on kehittynyt SUUREN SUURI.

Kauniilla kuningattarella on todella persoonallinen ääni, jolla hän pitää järjestystä yllä talossa. Nuru on lauman ehdoton johtaja. Uusia tulokkaita täytyy monta päivää kyräillä ja vaania. Kun Nuru toteaa tulokkaan olevan kelpo tapaus, voi yhteiselo sitten alkaa.

Nuru synnytti meille tultuaan 4 poikasta, jotka kaikki kuitenkin menetettiin. Tämä kokemus kasvatti Nurusta kuitenkin emon, emon vaistoineen. Nuru on ollut jatkossa mukana sekä nuorten emojen doulana synnytyksissä, että orvoksi jääneiden pentujen imettäjänä. Nurusta tulee Novameeran kaikkien pentujen isoäiti <3.

Kuvia Nurusta